Lähiaikojen puuhia ja mielen ja kehon valmennusta.

Heipä hei!

Jos sitä kerran kahteen viikkoon yrittäisi blogiakin taas päivitellä! 
Ajelimme siis viime lauantaina Joonaksen kanssa Turkuun, TFW:n avajaisiin NOCCOa maistattamaan ja kurkkaamaan hieman mitä toiminnallisen harjoittelun maailmaan kuuluu. TFW Turkuhan avasi virallisesti viime lauantaina ovensa osoitteessa Pitkämäenkatu 13. Parkkitilaa oli hyvin ja tilat olivat todella hienot! Mikäpäs siinä oli sitten hyväntuulisten treenaajien kanssa jutella NOCCOsta ja seurata TFW:n treenejä sivusilmällä. Jonkin verran Spartan Gearin toiminnallisissa treeneissä ja -koulutuksissa käyneenä tuli oikein kaipuu toiminnallisemman treenin pariin. Ehkä sitten dieetillä osan aamuaerobisista voisikin suorittaa kahvakuulan ja voimakuminauhan kera ulkosalla? No, aika näyttää.. 🙂 TFW:n sivuille pääset TÄSTÄ.

NOCCO biceps 😉

Tarjolla oli meidän ja NOCCOjen lisäksi myös PureFoodinin ihania smoothie-herkkuja ja suussa sulavia raakabrownieita sekä Auravidan tuore proteiinipatukoita. Siinä oli dieettiläisellä sekä itsellä näpeissä pitelemistä, ettemme syöneet kaikkia ihania herkkuja mitä oli tarjolla! 😀 
PureFoodin on siis turkulainen raakaruokiin erikoistunut ravintola, jossa on tarjolla jos jonkinmoista herkkua ihan kotiinviemisiksi saakka! He järjestävät myös erilaisia workshoppeja esimerkiksi raakaleivonnasta kiinnostuneille. Heidän nettisivulleen pääset TÄSTÄ. 
Auravida olikin minulle sitten hieman vieraampi yritys. Sitä pyörittää ihana superenerginen tehopakkaus Annukka, joka tekee käsin itse jokaikisen proteiinipatukan. Maistoin molempia tarjolla olleita makuja ja vaikka Minttis-niminen suklaa-minttu-patukka olikin todella hyvää, sydämeni vei Lime-Kookos-patukka. Kummassakaan patukassa ei ole lainkaan vehnää, kananmunaa, gluteenia eikä soijaa ja ovat välipalaksi melko täydellisiä ravinto-arvoiltaan.
Esimerkiksi 60g Lime-Kookos patukassa on proteiinia 21g, rasvaa 5g ja hiilihydraattia 19g. 
Harmikseni en ole vielä löytänyt näitä herkkuja Tampereelta, mutta tiedänpähän mitä ostan Turusta tuliaisiksi ensi kerralla! 🙂 Auravidan sivuille pääset TÄSTÄ.

Kävin viime viikolla myös valmentajaani Jaria tapaamassa Fitfarmin toimistolla ja kyllä se nyt niin on, että jos kisalavoille joskus lähitulevaisuudessa mielin, on näitä kaloreita pakko alkaa pikkuhiljaa nostelemaan. Tarkoittanee siis välidieetin lopettelua hiljalleen. Eipä siinä, minulla on enää kilo tavoitepainoon, jonka aion vielä karistaa ennen välidieetin loppua. Sitten onkin mietittävä, että kuinka korkealle makrot olisi saatava ennen (mahdollisen) dieetin alkua ja päätettävä myös kisa-ajankohta. Huh. 😀 Minulla kroppa toimii niin, että täysin puhtaalla ruokavaliolla voin pitää kaloritkin melko korkeina mutta mikäli haluan syödä yhtään mitään cheatteja, niin kalorit on pidettävä maltillisimpina jos en halua ottaa jokaisesta cheat-ateriasta 2kg painoa lisää. 😀 Mutta onneksi sitä on tässä vielä aikaa miettiä. 

Miettimisestä puheen ollen, Jari myös suositteli minulle vastaisuudessa suurempaa panostusta mentaalivalmennuksen puolella, sillä taidan olla vähän turhan herkkä ja uskon itsekin, että seuraavaa dieettiä ajatellen tämä olisi minulle erittäin hyvä ajatus. Nyt siis hakusessa onkin hyvä ja asiansa osaava mielen valmentaja, eli vinkkejä saa antaa jos semmoisen hyvän tunnet! 


Mielenvalmennuksesta kropan valmentamiseen. Eli päätin hiukan panostaa taas ammattitaitoni puolelle ja ostin itselleni paikan 26-27.9 Tampereella järjestettävältä Fysio Profarmin Phase-kuntosalitekniikkavalmennus-kurssilta! TÄÄLTÄ näet koulutuksesta enemmän!


Varmasti uutta oppia tulee lisää ja oikein odotan, että pääsen soveltamaan näitä oppeja niin omissa, kuin asiakkaidenkin treeneissä! Siitä puheenollen, paljon on lähiaikoina tullut kyselyjä valmennuspalveluistamme suoraan facebookkini inboxiin. Valitettavasti kaikki ei-facebook-kavereideni viestit menevät sinne muut-kansioon, jota luen to-del-la harvoin joten jos valmennuksemme kiinnostavat, kannattaa laittaa sähköpostia meille osoitteeseen teambalancedbody@gmail.com .

🙂

Siinäpä tämänkertaiset höpinät! Hyviä treenejä ja aurinkoa viikkoon kaikille!



-Maiju

Ps. Kuun vaihduttua Better Bodiesinkin promootiohintaiset tuotteet ovat vaihtuneet. Tässä kuussa -25% hinnasta saa pois näistä tuotteista:


4 ajatusta aiheesta “Lähiaikojen puuhia ja mielen ja kehon valmennusta.”

  1. Hei apua kitos todella todella paljon kaunnista kohteliaisuudesta! <3 Salitaustaa ja juoksemista on yli 10 vuoden takaa, mutta fitnesshommat aloitin vasta pojan ollessa reilun vuoden. Olen aina urheillut melko paljon joten ajallisesti harrastuksiin oli aina mennyt suhteellisen sama aika. Mä en ole lääkäri, joten en osaa sanoa kuin oman mielipiteeni lisäravinteiden käytöstä odotusaikana, muta ymmärtääkseni (jotain tutunmerkkistä) heraa voi ainakin käyttää silloin. Tietenkin lääkäriltä kannattaa varmistaa tällaiset asiat. 🙂 Ja kiitos vielä, oon ihan sanaton. 🙂

  2. Oot kyllä Maiju yks maailman kauneimmista naisista!! Niin upea. Oliko urheilu, lähinnä fitness vielä osa sun elämää sillon ku ootit poikaas? Mitä mieltä oot lisäravinteiden (herat yms) käytöstä raskausaikana? Oot mun isoin motivaattori päästä takas sheippiin sit ku oon tän asukkaan pungertanu ulos mahasta 😀

  3. Hei kiva ku kirjotit taas! Ootte kyllä niin söpö pari! Paljon noi teidän valmennukset maksaa? Onko ne niinku nettivalmennusta vai mitä? Olis kiva tietää niistä vähä enemmänki??

Kommentointi on suljettu.