Kovasti tässä olen jahkaillut näiden kisaamisteni kanssa ja toisaalta ehkä halunnut myös ihan kaikessa (omassa) rauhassa päättää, että milloin olisi hyvä aika astua taas lavalle. Oma suhtautuminen kisaamiseen on kovasti muuttunut tässä matkan varrella ja enää en halua mennä lavalle vain sen kilpailemisen vuoksi, vaan todella haluan nähdä kunnossani suuria parannuksia kun sinne astelen. Koko ajatusmallini tuntuukin kääntyneen aivan päälaelleen, ja minulle tärkein asia lavalle astuessani onkin voittaa itseni ja olla ehdottomasti parempi kuin olin edellisellä kerralla. Nähdä ihan konkreettisesti se kova työ, jota olen päivästä toiseen tehnyt ja uskonkin sen määrittävän todella paljon sitä, kuinka tyytyväinen lopputulokseen tulen olemaan.
Nordic Fitness Expo 2014
Toki tiedostan, että kun on kyse bodylajeista, tämä oma puolentoista vuoden breikkini kilpailemisesta ei ole aika eikä mikään, ja monet pitävät paljon pidempiäkin taukoja, koska se kehitys kun nyt ei vaan tapahdu yhdessä yössä. Itse tällä hetkellä uskon sen kuitenkin olleen nyt riittävä aika minulle, jotta saan seuraavaan lavafysiikkaani tarvittavaa muutosta aikaan. Eli kuten tästä (ja Instagram-tilini lähiaikaisista kuvapommituksista, heh) varmasti moni onkin jo osannut päätellä, niin seuraavan kerran kilpailen kevään Fitness Classicissa.
Dieettiä aloittelin kaikessa hiljaisuudessa viime vuoden puolella ja toistaiseksi kaikki on mennyt oikein hyvin. Kamala klisee, mutta vielä ei ole dieetti edes tuntunut oikeastaan miltään. No, se aika on vielä edessä ja varmasti saan kyllä osani siitäkin väsymyksestä. 😀 Valmentajanani toimii edelleen Jari Mentula ja hyvässä yhteistyössä olemme tätä dieettiä yhdessä miettineet. Arvostan kovasti sitä että Jari on antanut minullekin hieman enemmän ohjia tällä dieetillä, sillä koen että näin saamme homman toimimaan optimaalisesti, kun itse olen kuitenkin oman kroppani asiantuntija. Tietysti tämä on myös monen yhteisen valmennusvuoden luottamuksen tulos ja en missään nimessä esimerkiksi ensimmäisellä dieetilläni olisi osannut sanoa yhtikäs mitään mihinkään asiaan. 😀
Eli nyt taitaa siis olla
11 weeks out eli kymmenisen viikkoa aikaa laittaa rokkia kovemmalle jotta saadaan paras mahdollinen Maiju lavalle. Matkalle mahtuu tosin myös muitakin tapahtumia, kuten tämänhetkinen työharjoitteluni psykiatrisella ja
NOCCOn tiimipäivä ensi viikolla.
Molemmista olen kovin innoissani ja aivan mahtavaa päästä tapaamaan meidän NOCCO familyamme ihan livenä! Näiden lisäksi myös Better Bodiesin Athlete meeting Tukholmassa odottelee helmikuun lopulla. Hurjasti siis kivoja juttuja tuloillaan! Koitan tehdä nyt sen ryhtiliikkeen blogin puolella ja kirjoitella myös dieetin etenemisestä tänne.
Eli tervetuloa seurailemaan matkaani kohti Fitness Classiccia! 🙂
Maiju
Kiitos kauniista kohteliaisuudesta! <3
😀
Oot täydellinen paketti!! Haluaisin ton sun kropan <3_<3
MÄ NIIIIIIN ARVASIN!!!! 😀 Makee juttu! Classicissa nähhään!