Hei vaan,
Täällä sitä ollaan menty tukka putkella ympäriinsä! 🙂 Viime viikolla pääsin töiden puolesta Viking Linen Grace-laivalle Fitfarmin Unelmista Totta-risteilylle ja täytyy sanoa että vaikka en mikään risteilijä-ihminen olekkaan, niin olisin kyllä siinä laivassa viihtynyt pidempäänkin. Laiva oli todella siisti, uusi kun on ja avaran tuntuinen ja mikä tärkeintä, ruoka oli oikeasti todella hyvää!
SC: Maiju_Minea
Söimme laivan buffetissa sekä torstai-iltana että perjantaina ja valitettavasti se kyllä sitten on näkynyt vielä tämänkin viikon vaakalukemissa.. Harvemmin sitä kuitenkaan tulee mitään sen kummallisempaa tehtyä ja kun koko alkuvuosikin meni dieetillä, niin päätin sitten hieman rentoutua ja jättää vaa’an ja eväät kotiin reissun ajaksi. No, normaalisti ruokavaliolla nyt taas niin eiköhän se painokin siitä laske takaisin normilukemiinsa.
Promoirmat 😀
Muuten risteily sujui mukavasti, lähinnä rentoutuen ja kauniita saariston maisemia ihastellessa ja perjantai menikin maistattaessa promohommissa risteilyn messualueella ja rupatellessa luentovieraiden kanssa. Itse en tietenkään Vertin, Jutan tai Jarin luentoja kerinnyt töiltä kuuntelemaan, mutta kovasti kiitosta ainakin tuntuivat niistä saavan ja jokainen luento taisikin olla aivan täynnä.
Meidän vieressämme oli Cocovin edustaja kertomassa raakaruoasta ja superfoodeista ja itsekin hieman innostuin kuuntelemaan hänen näkemystään ravinnosta ja terveellisestä ruokavaliosta. Luonnollisestikin meidän näkemyksemme olivat melko erilaiset, mutta oli mukava keskustella siitä miten eri tavalla asioita voi tehdä ja mitä ravitsemukseen liittyviä asioita hän itse nosti esille. Kaipa jotain asioita tarttui omaankin pääkoppaan, kun alkuviikolla kaivelin kaapin pohjalta omat Cocovin Greenmix, chlorella, mehiläisen siitepöly ja chiansiemen-purkkini esille. 😀 Itsehän syön aamupalaksi toisinaan vähähiilihydraattisen smoothien, mutta voisihan sinne lisäillä hieman superfoodejakin makua antamaan.
Alkuviikko jatkui promohommissa, tosin tällä kertaa FAST:in Muscle+-palautusjuomaa ja Intra-aminohappojuomaa maistattaen kahdella eri kuntosalilla. Itse olin yllättynyt kuinka tietoisia kuluttajat nykyään lisäravinteista ja niiden käytöstä ovat! Keskustelin eräänkin iäkkäämmän rouvan kanssa erityyppisistä kreatiineista ja hän kertoi lääkärinsä suositelleen hänelle korkeaproteiinista ruokavaliota ja kuntosalilla käyntiä ja hänpä oli ottanut neuvosta vaarin korkeassa yli 70-vuoden iässään. 🙂
Muuten päivät ovat menneet normaalisti valmennusasiakkaitamme ohjaten ja hieronta-asiakkaitani vastaanottaen ja kova yritys olisi myös saada muutama kouluhomma tässä pois alta vielä ennen viikonloppua. Poikkeuksellisesti työt ovat olleet tällä viikolla hyvin iltapainoitteisia, joten olen kerrankin saanut nukkua aamuisin hieman pitempään mikä on ollut silkkaa luksusta! Tuntuu myös että siitepölyallergian takia syömäni allergialääkkeet väsyttävät aivan älyttömästi ja unta riittäisi vaikka kellon ympäri. Tietysti illat ovat sitten venyneet myöhäisiksi, mutta eipähän ole tarvinnut viritellä kelloa soimaan ennen kuutta!
Perjantaina olisikin tarkoitus suunnata illalla Helsinkiin, sillä lauantaina olen menossa uuden Fitnesstukkustoren avajaisiin Itäkeskukseen. Minut löytää sieltä paikanpäältä klo 11-14 välillä, joten tule ihmeessä moikkaamaan ja tutustumaan Better Bodiesin uutuuksiin jos siellä päin kuljet!
Sunnuntaina viikko huipentuukin oman tiimimme tiimipäivään Nokian Liikuntamaailmassa! Aivan mahtavaa saada ihania valmennettaviamme kerralla suurempi määrä paikalle ja uskon että heille on todella mukava päivä tiedossa. Yleensä pyrimme pitämään Joonaksen kanssa sunnuntait vapaina, jotta meillä olisi viikossa edes yksi yhteinen vapaapäivä, mutta tänä sunnuntaina se ei tosiaan haittaa. Parastahan on kun työ ei tunnu työlle, koska siitä pitää niin paljon! <3
Lopuksi haluan vielä kiittää edellisen postaukseni kommentoijia ja lupaan kyllä kirjoitella ihan erillisen postauksen minun ja Joonaksen tapaamisesta jahka ehdin! 😉 Muutenkin kommentteja vana kehiin jos on jotakin postausideaa mielessä! Mietin myös että josko sitä tekisi ihan perinteisien Q&A-tyyppisen postauksen, eli jos kyssäreitä tulee niin laitetaan toteutukseen! 🙂
Maiju
Moikka! No painan nyt noin 56 kg ja kisoissa paino oli siellä 50 paikkeilla. Eli sinne tai hieman alemmas saisi laskea, mutta onneksi on 16 viikkoa aikaa se sinne tiputtaa. 🙂 Ja on sillä tietysti se väli, että jos oikeasti kireäksi haluaa päästä niin täytyy joku järki pitää siinä painossa että sen tosiaan saa pudotettua alas ilman mitään älyttömiä vedätyksiä. 16 viikkoinen dieetti ei kuitenkaan ole mikään kovin pitkä aika ja mulla ei koskaan ole paino pudonnut yli 1 kg viikkotahtia. 🙂
Paljonko sä sit painat nyt ja paljon painoit kisoissa? Tai paljon se paino nousi laivalla? Ja mihin se pitäis laskea? Ja onko sillä nyt niin kamalasti väliä jos oot kohta dieetillä kuitenkin?