Lepoviikko

Hei vaan!

Taas on kolmisen viikkoa edellisestä postauksesta vierähtänyt ja päätin nyt että se olkoon maksimiaika postausten välillä. Olkoon tämä nyt vaikka uuden vuoden lupaus teille lukijoille. 😉
Tässä viimeisen kolmen viikon aikana ehti työrintamalla alkamaan uusi mielenkiintoinen ryhmävalmennus-projekti, joka kestää huhtikuulle saakka. Tähän mennessä olemme tavanneet ja treenanneet yhdessä tämän valmennusporukan kanssa kertaalleen ja aivan mahtavan oloista väkeä on valmennukseen lähtenyt mukaan. Innolla odotankin mitä kaikkea saamme tämän porukan kanssa kolmessa kuukaudessa aikaan. 
Tämän lisäksi kevään kilpailijat ovat hyvässä vireessä menossa kovaa vauhtia kohti kevään kisoja, suurin osa Fitness Classiccin ja yhden kilpailijan kanssa kanssa lähdemme Maltan Diamond Cuppiin jo muutama viikkoa ennen Fitness Classiccia. Keväällä meillä onkin suuri edustus kun kaiken kaikkiaan omia kisaajia on neljä bikinissä, kaksi wellnessissä, yksi bodyssä sekä yksi bikini junioreissa. Tämän lisäksi olen yhdelle kaverillemme luvannut tiimin ja Joonakselle myös eli huoltohommia on tiedossa koko viikonlopuksi ihan riittämiin! 🙂 
Koitan myös ehtiä sekä FASTille että Noccolle ständeilemään ainakin hetkiseksi.

Vaikka työrintamalla on menty lähiviikkoina suht lujaa niin onnistuin palauttamaan fitnessvalmentaja-koulutuksen lopputyöni (ajallaan) alkuviikosta. Ensi viikon viikonloppuna onkin viimeinen lähijakso Vierumäellä loppukokeineen ja sitten toivottavasti myös se homma on valmistumista vaille selvä. Itseasiassa menenkin Vierumäelle jo torstaina, koska tarkoitus olisi tavata omaakin valmentajaa pitkästä aikaa. 
Tämän viikon olen itseasiassa levännyt poikkeuksellisesti kokonaan treeneistä, koska henkilökohtaisessa elämässäni on ikävä kyllä nämä jo viimevuonna kirjoittaman läheisiin liittyvät huolet painaneet taas entistä enemmän, ja kun olen luonteeltani hieman taipuvainen stressaamiseen sekä ylikierroksille menemiseen, niin huomasin että en enää oikein saa nukuttua saati keskityttyä treeneihin ollenkaan niin piti nyt laskea hieman kierroksia levon merkeissä. 
Pakko kyllä myöntää että muutaman päivän jälkeen lepo on tuntunut oikeinkin tervetulleelle ja unikin on hiljalleen alkanut taas maistumaan. Näihin muihin ikäviin asioihin en valitettavasti pysty puuttumaan tai vaikuttamaan, mutta uskon että ajan kanssa pystyn ne kyllä hyväksymään, koska muuta vaihtoehtoa ei näytä olevan. Jokainen kun valitsee itse miten haluaa elämänsä viettää ja se että, käytän kaiken oman energiani siitä stressaamiseen tai pahoilla olemiseen tuskin auttaa ketään. 
No mutta se siitä. Tämän päivän kirjalliset hommat sainkin jo valmiiksi ja viikonloppu on pitkästä aikaa kokonaan vapaa. Huomenna juhlistamme pienimuotoisesti valmistujaisiani, eli tänään on luvassa kaupassa käyntiä ja vähän leipomista huomisia vieraita varten. Osa tosin taitaa olla dieetillä eli pitää keksiä myös vähän terveellisempääkin tarjottavaa. 😉 

Mukavaa viikonloppua toivotellen,
M