fitnessclassic

Kisasuunnitelmat vuodelle 2016 ja pari pientä oivallusta.

Tässäpä pitkään pyöritelty aihe. Sen verran kiirettä on pitänyt koulun ja opinnäytetyön kanssa, että kisasuunnitelmat on pidetty taka-alalla toistaiseksi. Valmistuahan minun pitäisi alle kuukauden päästä, mutta puuttuvan työharjoittelujakson vuoksi valmistumiseni tapahtuu vasta keväällä 2016. No, sillä päätöksellä saatin pahin stressi helpottamaan kun on vielä hiukan aikaa puuhata kaikki rästitehtävät ym rauhassa kuntoon. Harjoittelupaikkakin on varattu …

Kisasuunnitelmat vuodelle 2016 ja pari pientä oivallusta. Lue lisää »

Lähiaikojen kuulumisia osa 2: Offiarkea ja fiiliksiä kisadieetistä sivustakatsojan näkökulmasta.

Hyvin nämä postausvälit silti venyy vaikka kuinka koittaa muka kuroa niitä kuulumisia kasaan. 🙂 No eipä sillä, että mitään kovinkaan suuria sitä edes kuuluisi. Treeniä, koulua, töitä ja perhettä. Perusarkea, perustreeniä ja peruselämää. Edelleen mennään viidellä treenillä viikko ja jako on tähän saakka ollut:Etureisi-pohjeOlka-rintaSelkä-hauisTakareisi-pakaraOlka-ojentaja Treenien intensiteettiä ollaan vaihdeltu viikottain heavyistä 2 x 6-8 toistoista pitkiin …

Lähiaikojen kuulumisia osa 2: Offiarkea ja fiiliksiä kisadieetistä sivustakatsojan näkökulmasta. Lue lisää »

Yhdessä bodaavat pariskunnat esittäytyvät!

Koska huomattiin tuossa jokunen aika sitten, että ei olla sittenkään Suomen ainoa yhdessä bodaava pariskunta, niin päätettiin sitten pyytää näitä toisiakin bodypareja esittäytymään ihan meidän blogiin saakka pienimuotoisen haastattelun muodossa. Kysymyksiä oli viisi kappaletta ja jokainen pariskunta vastasikin niihin melko laajasti.  1. Ketä olette?2. Lajit ja tavoitteet?3. Kuinka paljon treenaate yhdessä?4. Kertokaa yhteistreeneistänne?5. Helpottaako yhteinen …

Yhdessä bodaavat pariskunnat esittäytyvät! Lue lisää »

Offikauden hyviä puolia ja pari omaa ajatusta dietillä olemisesta. / Some good sides of offseason and few thoughts about contestprepping.

Heipähei! Kevään kisaajilla ruoka senkus vähenee, mutta onneksi näin offilaisena saan tästä päivästä lähtien nauttia taas hiukan korkeammista hiilihydraattimääristä. Viime vuodesta viisastuneena olemme Bullin kanssa tehneet kisojen jälkeisen reverse dietingin hyvin varovaisesti ja nyt viimein aletaan olemaan kunnon offikaloreissa. Kunto on mielestäni suhteellisen siisti siihen nähden että kisapainoon on tullut se noin 9 kiloa lisää. …

Offikauden hyviä puolia ja pari omaa ajatusta dietillä olemisesta. / Some good sides of offseason and few thoughts about contestprepping. Lue lisää »